Päivä Westportin Kesässä

Käytiin eilen Westportissa, Stuartin äidin auto täytyi viedä vuosihuoltoon, joten lähdin kartturiksi ja yleiseksi seuranpitäjäksi. Huoltamo soitti matkalle sinne, että heiltä on sähköt poikki ja kaikki huollot siirtyvät ainakin kahdella tunnilla eteenpäin. Harmi kyllä tämä viesti tavoitti meidät vasta huoltamon pihalla, Stuartin kännykkä kun oli äänettömällä. Huoltamon sihteerityttö oli kovasti pahoillaan ja sanoi että kyllä tässä menee vähintään se kaksi tuntia ennen kuin auto saadaan edes mekaanikon läheisyyteen.

Sitten sihteerityttö huikkasi hallin puolelle että onko siellä ketään vapaana, ja katosi näkyvistä. Teimme jo varasuunnitelman; käydään Castlebarissa pari ei-niin-kiireellistä asiaa hoitamassa kun kerran ollaan tällä suunnalla saarta. Tyttö ilmestyikin pian takaisin ja totesi että kun te kerran olette täällä nyt, otetaan auto käsittelyyn saman tien ettei tarvitse odottaa. Loistavaa palvelua! Saimme vielä kyydin takaisin keskustaan ja sovimme että huoltamo soittaa paluukyydin järjestymisestä kunhan auto on huollettu.

Juoksimme tärkeimmät asiat nopsasti hoidettua, ja keskityimme loppupäiväksi laiskaan kävelyyn ympäri Westportia. Kyseessähän on Mayon läänin pääkaupunki, ja varsin kaunis pieni kaupunki onkin. Keskellä virtaa joki, jossa uiskentelee milloin suurempi, milloin pienempi pääluku sorsia. Sää suosi meidän joenvarsiretkeämme, intiaanikesäinen +20 mittarissa ja aurinko kurkisteli meitä pilven raosta.

Vanha Bank of Ireland –pankin rakennus on näköjään tyhjänä ja myynnissä. Paljonkohan maksaisi, jos ostaisin pankin ja rakentaisin superkeittiön pankkiholviin? Saisi harrastaa kokeellisempaa kokkailua, vaikka räjähtäisi keitokset käsiin, ei talolle tulisi silti sen suurempia vaurioita. Haaveilla aina saa, eikös vaan?

Joen vartta kulkiessaan voisi kuvitella olevansa vaikka Pariisissa. Penkit, puut ja pulut kaikki paikoillaan. Lähipubista leijaili ruuan tuoksu. Tuli nälkä ja pysähdyttiin kantakahvilassa välipalalla. Viereiseen pöytään istahti pariskunta, joilla oli meneillään jonkinlainen perheriita, jota ei edes lusikalliset tomaattikeittoa saaneet laantumaan. Jokaisen suupalan jälkeen nainen sihahti jotain vihaista ja kärsivän näköinen mies tuijotti tiiviisti teekupposeensa. Ei se ole helppoa lounastaminenkaan.

Jatkoimme joen vartta ja minä leikin turistia kameroineni. Vastaan tuli joukko amerikkalaisturisteja, jotka pyysivät meitä ottamaan heistä kuvan. Kysyivät kuinka kauan me olemme Irlannissa lomalla ja huokailivat kateudesta kun sanoimme asuvamme täällä. ”You are so lucky, it’s so beautiful here!” Olisiko pitänyt sanoa että vielä eilen tuli vettä vaakatasossa ja tuuli puhalsi niin että meinasi peruukittomaltakin lähteä tukka päästä...

Kaupungin työntekijät siistivät sillan kupeessa roikkuvia kukkaistutuksia. Sorsat uiskentelivat tikkaiden ympärillä toiveikkaina; jospa sedän taskusta tipahtaisi pala pullaa? Lounastauolla olevat koululaiset pitivät huolen siitä, ettei sorsille tullut nälkä. Ihmettelinkin miten koululaisille itselleen riittää lounasta, suurin osa näkyi päätyvät lattanokkien parempiin suihin.

Ihastelin taloja, seinää pitkin luikertelevaa murattia ja viehkoa postitoimistoa. Mielestäni postin talo näyttää vanhalta rautatieasemalta, mutta Stuartin mielestä se ei ole asemana koskaan toiminut. Täytyy selvittää kunhan ehtii, mukavalta se näyttää joka tapauksessa.

Stuartin puhelin pirahti, auto oli valmis ja kyytimies tuli noukkimaan meidät joen varrelta. Mihin ne tunnit kuluivatkaan? Kaupan kautta kotiin ja iltaa istumaan naapuriin. Elokuva ja hyvää seuraa. Näistä on vapaapäivät tehty.

Kiitos Kaunis ja Kumarrus

Voi Riitta, minkä teit! Suurkiitos tunnustuksesta, lämmittää mieltä ja toi hymyn huulille. Tähän tunnustukseen kuuluu myös se, että saajan olisi kerrottava kahdeksan asiaa itsestään, jotka ovat ennestään tuntemattomia/tietämättömiä. Kovasti pohdiskelin mietintämyssy päässä ja viinilasi kädessä.

1.     Olen noin 14-vuotiaasta saakka tiennyt, etten asuisi Suomessa. En tiedä oliko kyseessä itseään toteuttava ennustus, mutta täällä sitä ollaan!

2.       Lottoan joka viikko. Raha ei tee onnelliseksi, mutta olisi sitä silti kiva olla enemmänkin...

3.       Olen varsin kiintynyt autooni, jolle annoin nimeksi Molly. Molly oli ensimmäinen suuri ostokseni, sitä maksetaan pankille takaisin vieläkin.

4.       Rakastan kauhuelokuvia. Mitä karmivampi, sen parempi.

5.       Asun mieluummin maalla kuin kaupungissa. Istun ”ruuhkassa” lampaan takamusta tuijottaen paljon mieluummin kuin toisen auton jarruvalot silmissä vilkkuen.

6.       Olen harvoin ilman villasukkia, kesälläkin. Ikikylmät käpäläni kaipaavat lämpöä ympäri vuoden.

7.       En tapa hämähäkkejä, vaan siirrän ne pihalle tai portaiden alla olevaan kaappiin. Ellei Lily-kissani ehdi paikalle ensin, silloin ei hämähäkillä ole mitään toivoa selviytymisestä.

8.       Luen kaikenlaista kirjallisuutta. Ihan kaikenlaista. Jos käsillä ei ole kirjaa, luen muropakettia.

No siinäpä ne, kahdeksan asiaa. Nyt haluankin laittaa tämän tunnustuksen eteenpäin näille blogeille, joita tykkään käydä lukemassa.

Omamaamansikka

ButtermilkBiscuits

Vierailla Poluilla

Elämää VihreälläSaarella

Kiire

Aina on kiire mukajonnekin. Aamulla on kiire sängystä ylös ja suihkuun. Sitten on kiire Juran luokse kupilliselle elämän eliksiiriä ennen kuin on kiire kampautumaan ja pukemaan töihin. Sitten on kiire auton ratissa työpaikalle ja siellä sitä vasta kiirettä onkin. Kiireellä palvellaan asiakkaat, joilla on kiire. Kiireellä tilataan uutta tavaraa koska toimituksella on kiire. Kiire on usein laskuilla ja tilausten kuljettajillakin. Kokoustetaan kiireellisimmät asiat alta pois, Isolla Pomolla on ikikiire ja mahdottomat budjettitavoitteet. Leikataanko taas jostain vähän, näillä säästöillä alkaisi olla jo kiire.

Töistä on kiire kotiin, yleensä kaupan kautta. Kiireesti vaihdetaan kuulumisia tuttujen kanssa kaupan kassajonossa. Jutellaan myöhemmin, nyt on vähän kiire. Kiire kotiin, kiire laittaa pyykit koneeseen ja kiire laittaa ruokaa. Sitten on ne vaihtuvat iltakiireet, valmistellaan huomista, käydään kyläilemässä, sovittiin käynti elokuviin, istutaan iltaa ja tehdään muuta kiireellistä. Sitten onkin jo kiire nukkumaan että saadaan aloitettua seuraava kiireinen päivä. Jos on vapaapäivä, sitten se kiire vasta onkin. Kiire isoon kauppaan, kiire kampaajalle, kiire lääkäriin, kiirekiirekiire.

SEIS.

Ei saa olla niin kiire, etteikö ehtisi nauttimaan. Eilen oli vapaapäivä, kummallakin. Aamulla poukkosin sängystä ja toinen ukkovarvas ehti jo hipaista lattiaa. Stuartin käsi kaappasi minut takaisin pitkäkseni. ”Minne kiire?” No kahville, ja suihkuun ja sitten siivotaan pihaa ja käydään pankissa ja kokeillaan uutta reseptiä ja ja ja... ”Nukutaan vielä vähän.” Mies oli päätöksensä tehnyt, minunkin puolestani. Ja sitten nukuttiin kiireetöntä unta vielä puolitoista tuntia.

Herättiin kiireettömästi eikä juoksu Juralle muistuttanut villiintyneiden sarvikuonojen kokoontumisajoja. Kahvi tuoksui jotenkin paremmalle. Stuart kävi kaupasta breakfast rollit (syntinen keksintö: brittein saarien perinteinen paistettu aamianen pekoneineen, makkaroineen ja paistettuina kananmunineen patonkiin käärittynä). Ei tarvinnut kiireellä kokkailla aamiaista. Luettiin lehteä ja juotiin lisää kahvia. Katsottiin asunto-ohjelmia televisiosta. Vaihdettiin sänkyyn puhtaat lakanat. Käytiin rannalla kävelyllä, puhuttiin paljon ei mistään.

Ruuaksi jotain helppoa, takan ääressä nautittavaa. Kiireetön lasi viiniä. Lisää puhetta ei mistään. Ja tiedättekö mitä? En saanut tehdyksi yhtään mitään, mitä olin suunnitellut, ja tapahtui jotain uskomatonta; ei tullutkaan maailmanloppu!

Suosittelen.

Perkelenssu ja Pientä Piruutta

Taas on kulunut reilut kaksi viikkoa ihan vaan heittämällä. Mahdutettiin mukaan vielä muutamat illanistujaiset ja läksiäiset toissaviikolla, ettei vaan menokalenteri pääse näyttämään tyhjältä. Koti-iltoja, viini-iltoja ja leffailtoja. Mukavaa oloa mukavassa seurassa.

Viime viikko meni aivan käsille. Maanantaina olin vielä töissä ja tiistai ja keskiviikko olivat normaaliin tyyliin vapaata. Tiistaina illalla oloni oli hieman heikko, uninen ja muuten vain vetämätön. Keskiviikkona ei sitten enää noustukaan sängystä ylös. Eikä torstaina. Eikä perjantainakaan. Oikein kunnon syysflunssa, kuumeineen kaikkineen piti minulle seuraa ja pitää oikeastaan edelleenkin. Enää ei kuumetta, mutta oikein perusteellisen räkäinen ja tukkoinen olo on vieläkin. Jospa tällä viikolla kävisi paremmin.

Toissalauantaina töissä riitti suhinaa. Cannonball 2011 eli Kanuunankuula 2011 tuli käymään meillä töissä. Kyseessä oli 150 auton porukka, joka kolmatta vuotta kiertää superautoinensa ympäri Irlantia keräämässä varoja Barrettstown-nimiselle lasten hyväntekeväisyysjärjestölle. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa saatiin meidän työpaikka yhdeksi pysähdyspisteeksi, ja ihmisiä houkutteli paikalle vaikuttava autosato; Ferrarit, Lamborghinit, Porchet, Maseratit ja muut sellaiset joihin tavan kuolevaisilla ei ole varaa edes unelmissaan. Eivät olleet näiden autojen omistajat lamasta kuulleetkaan...

Jengi oli tunnin verran myöhässä mutta yleisö oli sitä mieltä että odotus oli sen arvoista, vaikka sää ei tietenkään peri-irlantilaiseen tyyliin suosinut lainkaan. Voi sitä ihanaa meteliä kun auto toisensa jälkeen revitteli sillan yli hiekkakentälle. Suurin osa kuskeista ja karttureista oli pukeutunut naamiaisasuihin; oli saksalaispoliiseja, pappeja ja nunnia, nakupukuja ja kolme vauvaakin. Jeesus ja piruparka reissasivat samassa autossa, perää piti piispa.

Niin ja olihan siellä ihan oikea julkkiskin, Boyzone-yhtyeen Shane Lynch, joka olikin ihan oikeesti todella mukava mies. Päästiin tyttöjen kanssa Shanen kanssa samaan kuvaankin, arvatkaapas onko se kuva toimiston ovessa kunniapaikalla näytillä?

Niin ja sitten ne tärkeimmät uutiset. MINÄ PÄÄSEN SUOMEEN! Kokonaiseksi kahdeksi viikoksi. Lokakuun 11. päivä lennähdän Helsinkiin, josta siirryn iloiseen itä-Suomeen ja sitten joskus 21. päivän tienoilla siirryn Mikan ja Terhin tontille Tuusulaan, josta lennän takaisin 25. päivä. Salmiakkia, ruisleipää, lenkkimakkaraa ja saunaa! Ihanaa, ihanaa, ei malta odottaa!

Syksy Saa

Hyvää syyskuuta! Sinne hurahti elokuu, eilen pankin tädin kanssa päiviteltiin että vasta oli toukokuu ja kaikki odottivat innolla lämmintä kesää. Odotellaan muuten edelleenkin, ja voi olla että odotellaan ensi vuoteen saakka ellei jotain ihmettä tapahdu. Kun lapset palasivat takaisin koulun penkille, sää parani hetkeksi, itse asiassa nytkin täällä on +18 ja aurinkoista eli irlantilaisittain ihan kesäsää. Mutta syksy on jo ihan nurkan takana.

Ja vaikka kovasti kesästä ja helteistä tykkäänkin, tämä tässä on parasta aikaa vuodesta. Vielä on lämmintä, mutta taka-alalla syksy muistuttaa olemassaolostaan; ilmassa on kirpeyttä, se puree ja nipistää jos menet illalla ulos ilman takkia. Ilma on puhdasta, helppoa hengittää ja se tuntuu selvittävän pään ja ajatuksenjuoksun parilla hengenvedolla. Ihanaa aikaa.

Kesällä nähdään kavereita, vietetään aikaa ulkona ja otetaan pitkistä illoista kaikki irti. Syksyllä minä ainakin käännyn sisäänpäin ja vietän enemmän aikaa pääni sisällä. Ajatusten elonkorjuu; mitä olen oppinut, mitä olen nähnyt, mitä olen kokenut. Syksyn pimeneviin iltoihin kuuluvat tietenkin takkatuli, kynttilät, kunnon kotiruoka ja lasillinen viiniä. Sylissä kehräävä kissa, hyvä kirja tai elokuva ja rauhalliset koti-illat kahden kesken. Kun parisuhteen kumpikin osapuoli tekee töitä alalla, joka on niin kausiluontoinen, syksyä odotetaan usein kieli pitkällä; nyt on aikaa olla yhdessä.

Ei kuitenkaan vielä heitetty pyyhettä kehään railakkaitten illanviettojen suhteen. Maanantai kun on se perinteinen pubi-ilta, ja nyt kantapubi Paddy Coynes on alkanut tarjota myös ruokaa, oli mitä mahtavin tekosyy lähteä porukalla syömään ennen kuin jengi hajaantuu opiskelemaan. Tokihan meistä moni jää töihin, mutta täytyihän opintojaan jatkaville järjestää läksiäiset. Sen kummempia kutsuja ei tarvittu, paikalle valui tasaiseen tahtiin kaikenkaikkiaan 11 henkeä pitkän pöydän ääreen.

Ruuasta oltiin kuultu pelkkää hyvää jo etukäteen, joten odotukset olivat korkealla eikä pettymään joutunut kukaan. Pöytään tilattiin koljaa, kanaa ja pihviä ja kaikki lautaset palautettiin keittiöön tyhjinä. Reilut annokset eikä niitä oltu hinnalla pilattu; €13,50 iso annos koljaa, saman verran valkosipuvoitäytteisestä kanan rintaleikkeestä ja €15,00 kokolihapihvistä. Houkuttelivat vielä tilaamaan jälkiruuan ja taas kerran kokeiltiin kaikkea tarjolla olevaa. Suklaa-appelsiini mousse, Baileys juustokakku ja marjapaistos tekivät kauppansa ja lusikat suihkivat pöydän puolelta toiselle, kaikki halusivat maistaa kaikkea.

Ilta jatkui aamuyön puolelle hyvässä seurassa olutta nauttien. Olettekos koskaan juoneet vaaleaa olutta (esim. Miller’s tai Corona, varmaan Coorsilla tai Budillakin onnistuu, tai Solilla) niin että pulloon sujautetaan viipale sitruunaa tai limeä niin että se jää siihen pullonkaulaan ja olut juodaan sen viipaleen läpi? Suosittelen. Sopii grillijuhliin ja meksikolaisruuan kanssa varsin mainiosti, ja ihan sellaisenaan. Mutta oluen tulee olla todella kylmää.

Viime viikolla tuurasin työkaverin lomaa, joten vapaapäiviä oli tasan yksi. Tällä viikolla otetaan vahinko takaisin ja pidän kolme vapaapäivää. Tänään on vuorossa päivä kolmonen. Ykköspäivänä eli tiistaina nukuin tuon hyvin syödyn ja juodun illan jälkeen ruhtinaallisesti ja kaikessa rauhassa puoli kahteentoista asti. Luksusta! Kävin kampaajalla ja ihmettelemässä Marjon kasvavaa vatsaa. Keskiviikkona Stuart oli vapaalla ja hoideltiin juoksevat asiat ja siivoiltiin. Tänään on minun päivä. Katson ehkä pari DVD:tä tai luen kirjaa tai surffaan netissä. Ei tarvitse tehdä mitään jos ei halua.

Eilisen aamu-tv:n kokkiosiossa tehtiin possunpaistia cacciatore. Nappasin porsaanfilettä kaupasta ja suunnittelin kopioivani. Sipulia, kesäkurpitsaa, varsiselleriä, porkkanaa ja possua samaan pataan yrttien kera, päälle loraus punaviiniä, keitetään viinistä alkoholi pois, lisätään purkkitomaatit ja lyödään koko komeus uuniin puoleksitoista tunniksi ja tarjoillaan parmesanilla maustetun perunamuusin kanssa.

Kelpaisko?

Kuvat on napattu viime vuonna matkalla työpaikalle