29.11.2011

Villasukkahiihtäjä


Eräässä haastepostauksessani tunnustin kuuluvani villasukkahiihtäjien klaaniin. Käpäliäni lämmittää villasukat vuodenaikaan katsomatta, varsinkin täällä Irlandiassa lattiat tuntuvat usein viileiltä kesäisinkin ja aamusuihkusta kylmälle laattalattialle hyppääminen on inhottavaa. Siksipä ne villasukat ovat aina käden (ja jalan) ulottuvilla. Ilmeisesti tämä villainen tapani on paljastunut muillekin, sillä Suomen-loman tuliaisina laukkuuni sujahti kokonaiset neljä paria villasukkia ja ne iki-ihanat pinkit Reino-tossut.



Reino-tossut jalassa hiippaillaan sisällä ja välillä pihankin puolella. Viime viikolla kipaisin lähikaupasta maitoa ja kuivahiivaa, kun tuttu tyttö pysäytti minut matkalla kassalle ja kysyi mistä olin ostanut kivat kenkäni. Reinoilla olisi siis markkinarakoa täälläkin päin. En tosin sanonut tytölle, että ne on oikeastaan aamutossut.



Villasukat jalassa olen hiihdellyt illat töiden jälkeen ja vapaapäivät. Tänään vietän rauhallista aamua blogeja lukien ja päivittäen ja kuuntelen samalla suomalaista radiota netissä. En vielä Rouva Hoon vinkkaaman jouluradion säveliä kuuntele kuitenkaan, töissä jo raikaa joululaulut, ajattelin että pidän kodin vielä joululauluttomana sektorina muutaman päivän ajan. Kun on virallisesti joulukuu, niin sitten soitetaan kyllä niin että kuuluu!

Sain jo ensimmäiset joululahjatkin ostettua, ja tänään kävin ullakolta joulukoristeita alakertaan odottamaan paikoilleensijoittelua. Lily kävi jo nuuskimassa pukin reen ja lumiukon hatun, ja sitten istahti omistajan elkein valokuitukylän laatikon päälle ja tarkkaili tilanteen etenemistä. Tom –herra vilkuili sivusilmällä keittiön ovelta ja ihmetteli että mikä on kun ei ruokakuppiin ilmesty täytettä.



Tämän päivän suunnitelmissa olisi hieman kauppailua (jännittävää!) ja vähän siivoilua (vielä jännittävämpää!!), ehkä leivontaa ja illaksi on sovittu tiukka aikataulu DVD:n ja nachojen merkeissä Teresan kanssa. Nachoista tulee sikahyviä ja niitä täytyy tehdä paljon. Siksipä meinasinkin paastota hiukan ja syödä vain jugurttia, nachoista tulee niin helposti nachoähky. Asiaan ei tietenkään vaikuta syötyjen nachojen määrä, ei.



Nam nam ja tirtsakkaa tiistaita!


26.11.2011

Jääkaapin vakiovarustus


Ruuasta jaksaa puhua ja kirjoittaa vaikka milloin ja vaikka kuinka paljon. Kaikki ei ymmärrä miksi, mutta onneksi olen onnistunut ympäröimään itseni samanhenkisillä ihmisillä. Ei liene sattumaa että hakeuduin töihin ruuan pariin, vaikka tutkintoni kaupalliseen alaan viittaakin. Kysehän on aina siitä, kuinka oppimaansa osaa soveltaa käytäntöön (sanoi ravintolapäällikkönä toimiva tradenomi).

Kokkien kanssa työskennellessä saa mukaansa kivoja vinkkejä ja reseptejä. Entinen pääkokkimme Trevor opetti kuinka porkkanat saa siivutettua veitsellä kauniisti niin, ettei se keskiosa putoa keittäessä pois. Sama mies opetti vihreän currymarinoinnin salat ja kehotti ostamaan kanan reisipaloja mieluummin kuin rintaleikettä. Tuo viimeisin vinkki on ihan ykkönen, kanan reisipaloissa on paljon enemmän makua kuin usein kuivakkaaksi jäävässä rinnassa. Nykyinen pääkokkimme Hugh saa kiitoksen siitä että osaan tehdä ihanan rapeaa ja maukasta taikinaa piiraspohjaksi. Hugh neuvoi myös, kuinka hiukan nuupahtaneeseen salaattiin tai tuoreyrttiin saa eloa kun sitä ”herätellään” jäävedellä ja sitruunamehulla (toimii!).


Ruoka on mainio tapa juhlistaa, nauttia, kiittää ja lohduttaa. Kakku, keksit, piiras tai paistos kertoo että sen eteen on nähty vaivaa ja että siitä nautitaan yhdessä. Ruoka usein minun mielestäni maistuu paremmalta, kun sen on tehnyt joku muu. Syynä siihen voi olla kyllä oma laiskuutenikin...

Minä tykkään kokkailla ja kokeilla mutta minulta puuttuu suunnitelmallisuus ja järjestelmällisyys. Olisi ihana osata suunnitella esimerkiksi viikon ateriat niin, että kaikki tarvittavat ainekset ovat valmiina jääkaapissa/pakastimessa ja joka illalle olisi jotain ihanaa kotona laitettua ruokaa. Mutta usein käy niin että tuulella käyvä Minna suunnittelee tekevänsä kanapastaa keskiviikkona ja keskiviikkona ei sitten enää tunnukaan siltä että tekee kanapastaa mieli, joten tehdäänkin lihapullia. Jääkaapissa odottanut kana jää alimman hyllyn perimmäiseen nurkkaan ja kykkii siellä kunnes muistuttaa pahalla hajullaan olemassaolostaan ja päätyy roskiin. Tai sitten käy niin että kana onkin pakastimessa, Minna unohtaa nostaa sen sulamaan aamulla töihin lähtiessään ja kun illalla tullaan töistä kotiin, on niin kamala nälkä hetijuurinyt ettei kanan sulatukseen ole aikaa, ja syödäänkin lämpimiä voileipiä.


Tästä syystä olen huomannut että jääkaapissa täytyy olla ison tai pienenkin nälän tyydyttämiseksi aina seuraavaa:

-          Hyvää juustoa (mozzarella, parmesania, pecorinoa, savu-cheddaria)
-          Leipää
-          Punaista pestoa
-          Salamia/pepperonia/prosciuttoa

Ensin lämmitetään uuni ja viipaloidaan leipä suuhun sopiviksi palasiksi. Viime kerralla käytin töistä ylijäänyttä focaccia-leipää. Leivän päälle levitetään vapaalla kädellä pesto, liha ja juusto. Leivät uuniin rapeutumaan ja juusto sulamaan. Nautitaan punaviinin kera. Nam.

Nyt tuleekin kysymys, mitä teidän jääkaapista löytyy aina, ja mitä niistä tehdään?

23.11.2011

Taivaalla Harmaata


On ollut harmaata, koko päivän tänään ja eilenkin jo iltapäivän puolella. Kaahasin kaupoilta kotiin, että sain melkein kuivat pyykit langalta sisälle. Kun niitä sinne ripustelin, oli aurinkoinen ja tuulinen sää, täydellinen pyykinkuivatuskeli siis. Kaupoilla en viipynyt kuin pari tuntia, mutta sillä välin oli jo mereltä nousseet tummat sadepilvet ja siellä ne mököttävät vieläkin, mokomat. Sainpahan kuiviksi, ja sisällä tuoksuu ihana puhdas pyykki.

Aloittelin jo jouluostoksia, ajattelin että jospa kerrankin teen niinkuin suunnittelen ja jaan joulunajan kuluja useammalle viikolle sen sijaan, että joulukuussa parin viikon sisään palaa kuukauden palkka lahjoihin, ruokaan ja juomaan. Juomasta puheen ollen, olen pikku hiljaa kartutellut viinivarastoamme, melkein joka kaupassa näyttäisi olevan jos jonkinlaista viiniä tarjouksessa. Meinasin koeajaa naapurin rouvan kanssa tämän australialaistuotoksen kunhan rouva pääsee taas vierailulle. Oli niin halpaa, että en ihan helpolla usko sen olevan juomakelpoista (siksi on varalla vanha tuttu suosikkiviini, ettei vaan jäädä rouvan kanssa kuivin suin istumaan). Miksi sitten ostin, jos en usko että siitä on juotavaksi? Sisäinen Sulo Vilén siellä huutelee että ”Kun saatiin niin halvalla”, mutta ihan oikeasti aina mietin että saatiinhan silloin Italian-lomalla niin hyviä viinejä parilla eurolla lähimarketista, niin luulisihan että kyllä täälläkin joskus onni potkaisisi. Siispä halpisviini testiin ja kerron teille kuinka akan kävi. Niin, ja kaupassa kaveri huomautti että etiketin liskohan taitaa olla sukua tatuoinnilleni, pää vain eri suuntaan kallellaan.

Työpaikan pikkujoulujen ajankohta ja paikkakin on päätetty; 18.12. suunnataan Galwayn kaupunkiin juhlistamaan kaikkien joululoman alkua. Sitten iski vaatekriisi. Kun ei ole mitään päällepantavaa, ei sitten mitään vaikka vaatekaapit (ja niitä on tässäkin talossa neljä isoa) pursuaa vaatetta. Parin nettikaupan sivuilla kävin tirkistelemässä ja kauhistelin helmojen lyhyyttä. Jos on koivet kuin männyn rungot, ei niiden kanssa patsastella pikkumekossa työkavereiden edessä vaikka olisi kipannut kuinka monta glögimukia kitusiinsa. Toinen vaihtoehto olisi kokopitkä mekko, mikä ei kiehdo ihan vaan siitä syystä että ne helmat on minut tuntien varmasti kengän koron, pöydänjalan tai vieruskaverin tuolin jalan alla ennen kuin ollaan saatu jälkiruuat syötyä. Onhan tuolla kaapissa yksi kiva mekko, ja siihen olisi sopivat monotkin... Mutta olisihan se kiva saada jotain uutta päälleen, eikös vaan?

Stuart puuhaa edelleen remonttia naapurisaarella ja minä olen yksin kotona. Paitsi etten ole ollut juurikaan kotona, ja jos olen ollut, niin en todellakaan yksin. Ystävät rakkaat ovat huolissaan mielenterveyteni laidasta ja tulevat kuka milloinkin viihdyttämään iltojani. Nyt kun saisi niille sanotuksi että minä kaipaisin ihan vähän omaa aikaa. Ihan vähän vaan, niin että saisin nauttia hiljaiselosta hetken verran, sitten kyllästyä siihen ja palata takaisin sosiaaliseksi eläimeksi. Ehkä ensi viikolla sitten.

Nyt kapinoin harmautta vastaan takkatulen ja kynttilöiden voimin. Ehkä myös tippa viiniä auttaisi. Ihan vaan lääkkeeksi tähän harmauteen.

16.11.2011

Yksin Kotona 2: Leipurin Paluu


Viime viikon neljä vapaapäivää menivät ohi suhisten. Maanantaina kävin ihmettelemässä Marjon kolmeviikkoista Ben-poikaa. Kyllä on suloinen vaikka vähän possulta kuulostikin. Tiistaina kauppailtiin ja kävin paljon kaivatussa hieronnassa. Kyllähän se Rose päivittelikin että onpas sulla hartiat solmussa.

Keskiviikkona käytiin tupaten täynnä olevassa Galwayn kaupungissa. Mikä lie ollut syynä, mutta liikenne oli aivan tukossa vaikka oltiin paikalla mielestämme aikaisin klo 11 jälkeen. Ajoreitit pitikin suunnitella tarkkaan ettei tarvinnut siksakata kaupungin laidalta toiselle, siinä olisi mennyt kärsivällisemmältäkin kuskilta hyvin helposti hermot. Saatiin kuitenkin se, mitä lähdettiin hakemaan eli arkkupakastin. Kokonaiset 102 litraa lisää säilytystilaa! Voi tätä onnen päivää.

Torstai menikin sitten leipoessa pakastimeen täytettä. Nyt on pullaa ja sämpylää, kakkua ja pizzataikinaa vaikka muille jakaisin. Ja ensimmäiset jouluvalmistelutkin sain tehtyä; pakkasessa nököttää paistovalmista porkkanalaatikkoa parin alumiinivuoan verran. Eihän sitä koskaan tiedä milloin ne kamalat pakkaset, liukkaat kelit ja lumentulo alkaa tänäkin vuonna, hyvä olla edes jotain valmiiina jos käykin niin ettei täältä taas pääse mihinkään. Nyt voisi jo pärjätä parikin viikkoa noilla eväillä.



Stuart lähti isänsä luo Englantiin sunnuntai-iltana ja jätti minut yksin kotiin. Tai siis kisujen kanssa yksin kotiin. Kisut nukkuu varsin tyytyväisinä päivät ja sitten herättävät emännän klo 6.30 vapaapäivänä riehumalla sängyn alla niin että patja tutisee. Huomenta vaan teillekin! Siis yksin kotona ollaan, ellei lasketa epäsopiviin aikoihin hereillä olevia karvanaamoja (ja lasketaanhan ne).



Työkaverit lahjoittivat ison pinon kirjoja kun kuulivat että Stuart on poissa. Ja sitten kun kuulivat että olen leiponut hullun lailla, tahtoivat tulla kylään. Juustosarvet ja lihariisipasteijat tekivät kauppansa ja reseptit lähtivät mukaan myös. Joulun alla syödään Ole Hyvä! –kotitalouden kirjasta leivotuilla resepteillä tehtyä herkkua muuallakin kuin meidän talossa. Tuo kirja on muuten kulkenut mukana muutosta toiseen, ja sieltä löytyy aina ne ihanat hyvät perusreseptit, joiden pohjalta on hyvä lähteä tekemään omia muunnoksia. Esimerkiksi sämpylät, patongit, korvapuustit ja kääretorttu tehdään tässä talossa juuri tuon kirjan ohjeilla.



Olen siis kotihengettärenä täällä riehunut taas pari päivää ja viihdyttänyt kyläilijöitä. Naapurin nainen tupsahti ovelle eilen illalla viinipullo kädessään ja sanoi että nyt jutellaan ihan kunnolla ja ajan kanssa. Lapset oli viety kavereidensa luo yökylään ja mies oli katsomassa jalkapalloa. Ja sitten taas naurettiin.

Talokin on siivottu lattiasta kattoon, ullakolla kävin jo hypistelemässä joulukoristeita ja tulin vähän siihen tulokseen että niitä pitää ehkä ostaa pari lisää. Kynttelikköjä ja jotain ripusteltavaa. Pyykitkin on pesty ja kuivattu ulkona (kerrankin piti kuivaa ja tuulista keliä), nyt tuoksuu puhtaat valkeat lakanat. Säästyi sähköäkin kun ei tarvinnut kuivausrumpua pyörittää. Uhkasin tehdä satsin joulutorttuja pakkaseen myös, muut ongelmana on paistonkestävän luumuhillon puute. Irlannin suomettaret, onko tullut jossain vastaan ja jos on, niin kertokaa ihmeessä! En viitsisi Suomesta asti sitä tilata.

Jatkan leivontaa. Tänään vuorossa ruissämpylät ja myslimuffinssit. Kuvia tulee sitten perästä päin.

7.11.2011

Työputkesta, päivää!


Lomat on lusittu ja edessä oli karu paluu arkeen. Työkaverin loman tuurauksen vuoksi jouduin tekemään 12 päivää töitä putkeen heti omalta lomalta palattuani. Että se siitä lempeästä laskeutumisesta takaisin työelämään. Mutta onneksi takana oli kaksi kokonaista viikkoa lomaa, laiskottelua, hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja hyvää oloa. Täydellinen akkujenlatausreissu.

Ihanan syksyinen sää hemmotteli melkein koko loman ajan, yhtenä päivänä maa valkaistui kun lämpötila hiipi aina vaan alemmas ja vesi muuttui rännäksi muuttui lumeksi. Silloin olikin kiva istua nojatuolissa kirja kädessä ja katsella ulos isosta ikkunasta. Linnut pipersivät lintulaudalla eikä kenelläkään ollut kiire minnekään.

Syksyisiä pihahommia, hyötyliikuntaa haravan varressa ja paljon saunontaa. Viime kerrasta olikin jo se vuosi, piti ihan saunoa varastoon. Kylättelyä sukulaisten luona, kahvia ja karjalanpiirakoita. Tuttuja naamoja vuosien takaa, paljon hyvää tekevää palleanaurua. Ukin haudalle kynttilöitä, ja siellä on hautausmaan kaunein hautakivi.


Puolitoista viikkoa oleskelua iloisessa Itä-Suomessa vaihtui Tuusulan rauhaan pitkäksi viikonlopuksi. Isä lähti hirvimetsälle Keski-Suomeen ja Mika tuli Iita-tyttösen kanssa vastaan. Syötiin Leivonmäellä ja jatkettiin matkaa. Tuusulassa tehtiin Terhin kanssa pizzaa aamuyölle asti, ja hyväähän siitä tuli. Aamulla vielä kahvin voimin suppilovahveropiirakkaa uuniin ja sitten valmistauduttiin vieraita vastaanottamaan.


Hyvää ruokaa, hyvää juomaa ja hyvää seuraa. Mitä muuta sitä voisikaan lauantailta toivoa. Sunnuntaina suunnattiin sienimetsään, kolme kaksijalkaista ja kaksi nelijalkaista. Sähköposti kuvineen otsikolla ”Riemua sienistä” antoi esimakua, eikä jouduttu pettymään paikan päälläkään. Korit täynnä herkullisia suppiksia palattiin tukikohtaan ja sienenkuivain alkoi surista tasaiseen tahtiin.



Katseltiin elokuvia, juotiin viiniä ja pian olikin tiistaiaamu ja taksi pihassa. Vähäsanainen kuski vei lentokentälle ja taas reissattiin kotoa kotiin. Ohjasin kentällä kaksi rinkkaselkäistä suomalaistyttöä Limerickin bussiin ennen kuin kipusin omaan bussiini ja aloin lukea. Kotona vastassa Stuart ja kaksi läheisriippuvaista kissaa.

Kiitos kaikille kaikesta, nähdään taas!