20.6.2012

Irlantilaisittain


Tulin Irlantiin ensimmäisen kerran vuonna 2002 ja olen asunut täällä pysyvästi vuodesta 2004. Näihin vuosiin mahtuu paljon kaikenlaista, irlantilaiseen kulttuuriin sopeutumista ja sen omaksumista. Esimerkiksi se, että ”How are you?” ei oikeastaan ole kysymys, vaan siihen voi vastata sanomalla ”How are you?” takaisin, ei ollut suomalaiselle itsestäänselvyys. Sekin tuli opittua että autokyydistä kiitetään sanomalla ”Thanks for the lift” eikä ”Thanks for the ride”. Tuo jälkimmäinen kun voidaan tulkita kahdella tavalla.

Mutta edelleen on sellaisia irlantilaisia tapoja, joita en aina ymmärrä, tai jotka ihmetyttävät ja huvittavat.

Käsitiski
Ihan puistattaa, kun ajattelenkin... Monessa kodissa, jossa ei ole tiskikonetta, olen huomannut tämän tavan olevan ihan normikäytäntö. Tiskialtaaseen lasketaan kuumaa/lämmintä vettä ja turaus tiskiainetta. Siinä tiskataan kaikki mahdollinen, huuhtomatta! Eli saippuaiset astiat vain kuivumaan ja kuivana kaappiin. Tämä harmahtava tiskivesi jätetään lavuaariin lillumaan loppupäiväksi, ja siinä tiskataan kaikki muu, joka päivän aikana pesua kaipaa. Eikä väliä näytä olevan sillä, että vesi on a) likaista ja b) kylmää. Tietyissä talouksissa kyläillessä joutuu tuijottamaan teekuppiin, jossa teen pinnalla lilluu öljyinen kelmu. Onneksi suurin osa ystävistäni omistaa tiskikoneen!


Hautajaiset
Täällä hautajaiset ovat julkinen juttu, ja niihin tulee koko kylä ja yleensä porukkaa paljon kauempaakin. Homma hoidetaan varsin nopeasti, kuolinpäivän ja hautajaisten välillä ei usein ole enempää kuin kolme päivää. Vainaja viedään yleensä balsamoituna kotiin, missä arkkua säilytetään kansi auki, ja vainajaa käydään katsomassa ja jättämässä hyvästit, yleensä yhden yön yli. Sitten arkku siirretään kirkkoon, jossa se voi olla taas yhden yön yli ennen hautajaisia. Entisen pomoni veli kuoli yllättäen, ja työporukan kanssa kävimme välittämässä osanottomme. Minulta meinasi mennä luu kurkkuun kun talon olohuoneeseen astuessani näin avoimen arkun, jossa nuken näköiseksi meikattu ja balsamoitu mies makasi ratsastusvaatteet päällä (Hän oli eläessään kilparatsastaja). En ymmärrä kuinka arkkua pidetään näytillä, ja kuinka kuka tahansa voi marssia sisään vainajaa tuijotelemaan. Mielestäni hautajaiset ovat yksityinen, perheen sisäinen asia. Irlannissa normaalin kokoisissa hautajaisissa voi usein olla satoja ihmisiä. Sitäkään en ymmärrä, että hautajaisten jälkeen lähdetään baariin.



Häät
Irlantilaiset häät on ihan valtava tapahtuma, ja keskivertohäissä on reilut 200 vierasta Irish Wedding Survey:n viime vuonna tekemän kyselyn mukaan. Näistä vieraista tosin vain 100-150 saivat syödäkseen, sillä Irlantilaiseen tapaan vain osa vieraista kutsutaan ruokailemaan. Eli osa vieraista saa kutsun koko päivälle, mikä tarkoittaa itse vihkimistä kirkossa, ruokailua ja ”afters” eli se rennompi osa hääjuhlaa, jossa lauletaan, tanssitaan ja juodaan päät kipeiksi. Osa vieraista saa kutsun vain kirkkoon ja ”afterseille” eli syövät oma-aloitteisesti jossain muualla ja tulevat vasta tanssimaan. Juomista vastaa kukin vieras itse, eli kustannuskysymyshän tämä osan vieraista syöttämättä jättäminen taitaakin olla.



Kyläily
Tämän spontaanin teelle poikkeamisen taidon opettelu jatkuu minulla vieläkin. Irlantilaisista on outoa, että minä laitan tekstiviestin ennen kylään tuloa, että kysyn sopiiko tulla käymään. Täällä tutut poikkeavat toisilleen kylään sen kummemmin ilmoittamatta, eikä kennelläkään tunnu olevan sopimatonta hetkeä vierasta vastaanottamaan. Oli tekeillä mitä hyvänsä, se jätetään syrjään ja keitetään kupillinen teetä. Tämä on ihana tapa, jos sattuu oleman se, joka ovelle kolkuttaa. Toista mieltä voi olla oven aamutakissa ja aamutossuissa tukka pystyssä avannut, joka miettii kuumeisesti onko vieraalle muuta tarjottavaa kuin neljännespaketillinen pehmenneitä keksejä. Arvatkaa kumpi minä olen?



Yhden sormen tervehdys
Enkä nyt tarkoita kansainvälisestikin tunnettua yhden sormen tervehdystä, vaan irlantilaisten autoilijoiden tervehdystapaa. Lieneekö syynä tietoisuus liikenneturvallisuudesta vai pelkkä laiskuus, mutta jos tuttu ajaa autolla vastaan, koko käsi ei irtoa ratista, vaan pystyyn nousee ainoastaan etusormi. Ja tämä on ihan yleisesti hyväksytty tervehdys. Stuartilta silloin ensimmäisenä irlanninkesänä kysyin että mitä se oikein tarkoittaa kun vastaan tulevien autojen kuskin nostivat etusormiaan pystyyn. Stuartia nauratti monta päivää.



Hätävilkut
Irlannin autoilijat kommunikoivat hätävilkuin. Ne laitetaan päälle, kun pysäköidään paikkaan, johon ei saisi pysäköidä, mutta jos siihen pysäköidään ”ihan hetkeksi vain”. Hätävilkuilla kiitetään edessä ajanutta hitaampaa ajoneuvoa, joka vetäytyi tien sivuun ja päästi takana tulevan ohitse. Tämä tapa hämmentää siksi, että kun ne on nimenomaan hätävilkut. Eli minun mielestäni niitä käytetään kun on oikeasti hätä, ja minä täällä autoilua aloitellessani pari kertaa pysähdyin tien varteen nähdessäni auton tien laidalla hätävilkut päällä. Sain pitkiä katseita osakseni ja kuski tuumasi että on vain tarkistamassa lampaitaan, ei tässä mikään hätä ole. Tavalliset vilkut muuten jätetään käyttämättä näin syrjäseuduilla varsinkin. Kai siellä kuvitellaan että kyllähän se takana tulija tietää että joka keskiviikko tähän aikaan minä olen menossa tähän suuntaan, säästyköön vilkut jouluvaloiksi.



Pubeilu
Pubi on edelleenkin irlantilaisen seuraelämän keskus ja pubissa käydään usein. Kaikki juhlimisen arvoinen tapahtuu pubissa; häiden rääppiäset, ristiäiset, syntymäpäiväjuhlat ja jopa hautajaiset. Mielestäni minäkin käyn pubissa melko usein. Irkuille jään kuitenkin toiseksi ”But you’re never out!” ”Sinä et käy koskaan ulkona!” minulle sanoi eräskin työkaveri, joka oli sitä mieltä ettei ollut minua lähipubissa nähnyt ikuisuuksiin. Ja minä kun olin sitä mieltä että kolmisen kertaa kuussa oli aivan tarpeeksi. Pistetään suomalaisen epäsosiaalisuuden piikkiin.



Mammanpojat (ja –tytötkin)
Tätä asiaa ollaankin jo sivuttu ainakin tuon Kotiruoka –postaukseni kommenteissa. Täällä ei pidetä kummallisena ollekaan sitä, että lapset asuvat kotona päälle kolmekymppisiksi. Iso osa näistä pesästä lentämättömistä poikasista on miehenpuolikkaita, toki kotona viihtyviä tyttöjäkin löytyy. Näillä pienillä kullannupuilla on usein työpaikka, oma auto ja muutenkin viettävät ”normaalia” elämää, mutta iltaisin palataan kotiin, jossa ruoka odottaa valmiina ja pyykit on pesty ja silitetty ja huone siivottu. Radiossa pari viikkoa sitten puhuttiin aiheesta, ja kun asuntomarkkinat romahtivat viitisen vuotta sitten, monella ensiostajalla ei yhtäkkiä ollutkaan varaa maksaa isoa asuntolainaa takaisin, joten joutuivat olosuhteiden pakosta muuttamaan takaisin kotiin. Soittipa radio-ohjelmaan 36-vuotias mies, joka oli asunut kotonaan koko ikänsä, eikä nähnyt siinä mitään ihmeellistä. Mies kävi töissä ja olisi varmasti pystynyt vuokraamaan asunnon itselleen, mutta sanoi suoraan että ilmainen kämppä, ilmainen ruoka ja muu passaus pitävät hänet kotona. Yllättävää kyllä, mies oli sinkku.



Huh! Tulihan asiaa... Ja moni jäi mainitsematta mutta niistä lisää sitten myöhemmin.

17.6.2012

Viimeistä Viedään


Lomapäivää, siis. Viikko on hurahtanut ohi melkein huomaamatta. Tiedän tosin lomalla olleeni, koska olo on rento ja virkistynyt. Olen tehnyt mahdollisimman vähän lomaviikollani, ja se oli tarkoituskin. Halusin omaa aikaa tehdä juuri niin paljon tai vähän kuin huvitti. Loma alkoi aurinkoisessa säässä, ja näyttää loppuvan samoissa merkeissä.



Kävin kävelemässä meren rannalla, kuuntelin aaltoja ja tunsin itseni pieneksi. Kävin hemmoteltavana ja hierottavana ja olin niin rento, että minut olisi voinut kaataa kannusta mukiin, olo oli aivan nestemäinen. Illastin hyvässä seurassa nauttien hyvästä intialaisesta ruuasta Stuartin hotellilla. Syötiin niin että meinasi happi loppua, mutta kun se oli niin hyvää!


Huomenna töihin, mutta sitä ei ajatella vielä, koska minulla on vielä koko tämä päivä aikaa lomailla. Aamulenkki rannalla on tehty, ja join sikamaisesta mukista vahvaa kahvia. Stuart toi aamiaista; pekonivoileipä ja pari aamiaismakkaraa per naama. Hyvin maistui.



Kissat loikoilevat ikkunalaudalla nauttien auringonpaisteesta. Sisällä on lämpimämpi kuin ulkona, ja taidankin linnoittautua ruokailuhuoneeseen lukemaan viikonlopun jättilehden ja tuoreimman Pogostan. Ei ole kiire minnekään, kenelläkään.



Suloista sunnuntaita!

14.6.2012

Kotiruokaa


Luin Johannan postausta kotiruuasta ja -leivonnasta ja se pisti miettimään kulttuurieroja ruuanlaiton, kotiruuan ja sen opetuksen suhteen. Amerikassa aikaa viettäneet tuttavat ovat monesti kertoilleet, kuinka siellä kotona tehdyksi leivonnaiseksi luokitellaan sellainen, jonka tekemiseen vaaditaan jauhepaketin avaaminen, veden lisääminen, sekoitus ja paisto. Minulle taas tuollainen ei ole kotona tehtyä ollenkaan, vaan silkkaa huijausta!
Johanna olikin johdattanut lapset leivonnan saloihin ohittamalla valmisjauheesta tehtävät kuppikakut (tähän väliin kysyn, että onko kuppikakku –sana ihan oikeasti käytössä suomen kielessä? Omaan korvaani kalskahtaa niin oudolta, vaikka tiedän että kyseessä on cupcake –sanan suomennos) ja näytti kuinka tehdään mokkapaloja ihan alusta asti.

Aurinkokuivattu tomaattileipä

Au Pairina vuoden rapakon takana viettänyt ystäväni kertoili kuinka perheenäidin ruuanlaitto noudatti joka ilta samaa kaavaa: ensin katsotaan millaista valmispakettia on kaapissa tarjolla, valitaan se jota ei syöty edellisiltana ja sekoitetaan siihen vesi, heitetään koko komeus uuniin ja tarjoillaan kaupasta ostetun salaatin kera. Kuuntelin suu auki ihmetellen, ihanko oikeasti tuollaista kutsutaan ruuanlaitoksi?

Kanapastaa

En tiedä millainen on kotitalouden opetus jenkeissä, eikä Irlanninkaan kotitalouden opetuksesta ole aivan tarkkaa kuvaa, mutta jotenkin on jäänyt sellainen mielikuva että kotikokit jakautuu täällä kahteen klaaniin. Ensin on ne, jotka menevät yli siitä, mistä aita on matalin, ja käyttävät aikaa keittiössä korkeintaan pizzan siirtämiseen pakastimesta uuniin. Sitten on ne, jotka ovat oman kotinsa Nigella Lawson tai Gordon Ramsay ja loihtivat kolmen, neljän, viidenkin ruokalajin aterioita joka ilta. Nämä Nigellat ja Gordonit kutsuvat vieraita illastamaan viikonloppuisin ja silloinkin pöytä notkuu herkkujen painosta.

Scones eli skonssit

Missä on kultainen keskitie? Perushyvää kotiruokaa, jota ei ole poimittu pakastealtaasta, mutta jota värkätessä ei tarvitse viettää koko päivää keittiössä? Olen itse kotiruuan puolestapuhuja kahdesta syystä. Ensiksikin, sitä opetettiin koulussa, ja kouluruoka oli mielestäni aina hyvää ja niin lähellä kotitekoista kuin kouluruoka voi ollakin. Onni on pieni koulu ja sen oma keittiö. Toiseksi, ja tärkeimmäksi; meillä kotona on aina tehty ja syöty kotiruokaa, ja hyvää sellaista. Sieltä kotoahan ne suurimmat vaikutteet tulevat, eikös vain?

Porsaankyljykset

Äidin lihapullat ja perunamuussi, makaronilaatikko ja makkarakastike. Isän kuhafile ja pannuperunat, hirvikäristys ja kalapihvit. Perunat, porkkanat ja sipulit omasta kasvimaasta. Kala lähijärvestä ja hirvenliha isän metsästämä. Hirvenlihaa meni jauhelihaksikin, ja voin vinkata että hirvenjauhelihasta tehty pizza on ehkä mahdollisesti maailman parasta.

Liha-riisipasteijat

Siksi siis tykkään kokkailla ja leipoa kaiken ihan alusta asti ja itse. Koko perhe nauttii ruuasta saman pöydän ääressä ja osaa arvostaa sitä paljon enemmän, kun tietää että sen on omin käsin valmistanut joku, jolle on tärkeää että syöt hyvin. Eikä tarvitse arvailla minkälaisia E-numeroita ja muita ylläriaineksia ruuasta löytyykään...

Ai niin, kuvat on kotikokki.net sivuilta omia ohjeitani, kotiruokaa!

11.6.2012

Verkon Ihmeet


Blogini lukijoita ja liikennettä esittäviä tilastoja lukiessani huomasin, että joku on etsinyt verkosta sanoilla ”tuusulan hautausmaa” ja päätynyt blogiini. Miten?? Enkkublogin puolella joku on näköjään päätynyt sinne etsimällä ”creepy smiling kitten” eli hiukan karmaisevaa, hymyilevää kissanpentua on etsitty. Käykää blogistanian asukkaat kurkistamassa omia tilastojanne ja kertokaa oudoimmat hakusanat joilla teidän blogeihinne on päädytty, tälläinen nippelitieto kiinnostaa ja kiehtoo mieltä.

PS. Olen muuten ensimmäistä päivää ihan oikeasti lomalla. Ja täällä paistaa aurinko!!!

7.6.2012

Iltapalaa

Kokeilen nyt mobiilibloggausta myös, katsotaan onnistuuko :)

Tein meille eilen pientä iltapalaa meriahvenesta, mutta miksei tämä toimisi muullakin kalalla.

Ensin pyörittelin kalafileet jauhossa, jossa oli vehnä- ja ruisjauhoja, tilliä, merisuolaa ja pippurisekoitusta. Sitten fileet paistinpannulle, jossa voi tirisi lupaavasti. Noin neljä minuuttia per puoli, toista puolta paistaessa loppuvaiheessa tirautin pannulle sitruunamehua ja valkoviiniä.
Nostin kypsät fileet pannulla pois ja lisäsin pannulle kapriksia, näin paistomehuista sai aikaan maistuvan kastikkeen.

Meriahvenen kaveriksi yrttijuustoista perunamuusia sekä porkkanaa ja palsternakkaa. Ruokajuomaksi italialainen pinot grigio.

Hyvää ruokahalua!

Paluu


Onkohan täällä enää yhtään lukijaa..? Miettii Minna tätä naputellessaan sadepäivän ratoksi. Piti pitää pieni tauko, joka venähtikin sitten reiluksi kolmeksi kuukaudeksi. Pahoittelisin poissaoloani, ellei se olisi tehnyt niin hyvää. Välillä tuli huono omatunto; en ole blogannut mitään aikoihin, enkä edes lukenut muita blogeja. Opettelin itseni siitä tunnetilasta eroon.

Auringonlasku

Läppäri on kerännyt pölyä, Facebook ja Twitter on kurkisteltu keskimäärin kerran päivässä puhelimella. Olen muuten löytänyt Twitteristä uuden irlanninsuomalaisen tuttavuuden, kaimani Minnan Sligosta. Samoin tutustuin Janeen, joka asuu tämän merenlahden toisella laidalla. Poutapäivänä voisin melkein vilkuttaa etukuistilta ja toivoa, että se näkyisin Mayoon saakka.

Hellepäivän päätös

Olen taukoni aikana nauttinut joutenolosta, rentoutumisesta ja kovin kesäiseltä tuntuvasta kelistä. Grillit ovat naapurustossa sauhunneet melkein joka ilta, on taas tuhottu lihaa ja kalaa pienen kylän edestä. Vyötärönympärys alkaa muistuttaa sitä kaljatynnyriä sixpackin sijaan, täytynee taas alkaa polkea tuota kuntopyörää.

Kello 22.30

Olen tuntenut oloni vanhaksi ja nuoreksi yhtä aikaa, ystäväni 21-vuotissyntymäpäivillä. Olen nauranut itseni kipeäksi ja valvonut aamuseitsemään Dublinin yössä. Olen sivistänyt itseäni taidenäyttelyssä, jossa rakastuin erääseen valokuvaan niin, että se roikkuu nyt ruokailuhuoneemme seinällä. Olen antanut mieleni viedä ja viitannut kintaalla ”velvollisuuksille”. Akkuni ovat täysin latautuneet.

Kevyempää kesäruokaa - vadelmarahka

Sitten ne isot uutiset. Paras (ja ainoa) veljeni menee naimisiin syyskuussa! Nyt on siis luvassa paljon hääaiheista jännitystä ja pikkusipistelyä. Varasin tänään lennotkin, nyt ei puutu kuin se mekko ja häälahja. Onneksi on vielä aikaa, ja ystäväni Teresa on metsästänyt menestyksekkäästi oikean väristä ja mallista mekkoa netistä. Kengät kun jo on, niin Minna päätti heti millaisen mekon haluaa. Ongelmana on vain se, että mekko kaikessa täydellisyydessään on tällä hetkellä olemassa vain pääni sisällä, mutta läheltä liippaavia live-versioita on löytynyt sen verran, etten vielä heitä pyyhettä kehään.

Tom  paistattelee

Tänään on sadepäivä. Imuroin, kävin lenkillä ja nyt ollaan vaan. Iltaruuaksi meriahventa kapriskastikkeessa.
Olen palannut.

Rentoutus